Kaikkea muuta kuin pelkkää toimintaa: Ghost in the Shell ja ihmisyyden piilotetut symbolit
Moni pitää vuoden 2017 Ghost in the Shell -elokuvaa vain näyttävänä Hollywood-kyberpunkina. Minulle se jäi mieleen aivan toisesta syystä. Scarlett Johansson toi Motokon etsintään inhimillisyyttä, mutta elokuvan todellinen vahvuus oli sen tapa käsitellä identiteettiä, muistia ja ihmisyyttä symbolien kautta. Se on kaikkea muutakin kuin viihdettä varten tehty toimintaelokuva.
Kun ihmissielua peukaloidaan, kukaan ei tunnu ymmärtävän sitä riskiä, mikä kohdistuu yksilöllisyydelle. Elokuva viljelee merkityksiä, joita ei ensikatsomalla välttämättä huomaa – tässä ovat omat löytöni ja muistiinpanoni sen pintaa syvemmistä symboleista.
Nimien taakse kätketyt kohtalot
Elokuvan hahmojen nimet eivät ole sattumaa, vaan ne toimivat avaimina heidän olemukseensa.
Päähenkilö Motoko Kusanagi voidaan nähdä puhtaan perusolemuksen symbolina. Motoko viittaa alkuperäiseen lapseen tai ytimeen, kun taas Kusanagi tarkoittaa ruohonniittäjää. Elokuvassa hän ei kuitenkaan niitä ihmisiä, vaan harhoja. Motokon matka on valheellisen identiteetin, manipuloitujen muistojen ja sokean luottamuksen raivaamista pois, jotta totuus voisi tulla näkyviin.
Hänen vastinparinsa Kuze kantaa nimeä, joka viittaa ikuisen maailman sankariin. Batou puolestaan on tahallaan väärin kirjoitettu sana, joka tarkoittaa venettä. Hän on se, mikä pitää Motokon pinnalla ja ankkuroi hänet todellisuuteen. Vastavoimana toimii Cutter, joka nimensä mukaisesti ("Leikkuri") yrittää väkivaltaisesti katkaista hahmojen väliset liitokset ja kutsuu totuutta tuhottavaksi virukseksi.
Jopa teknologiset koodit kantavat merkityksiä: Projekti 2571 viittaa gematriassa sanaan, joka tarkoittaa huntua tai peitettä – sitä, mikä pitää hahmot pimeydessä. Toisaalta elokuvassa Motokon äidin asunnon numero 1912 saattaa muistuttaa Titanicin uppoamisvuodesta: se oli hetki, jolloin teknologisen ihmisen ylpeys ja ylimielisyys kokivat kuoleman.
Vesi ja sähkö – ihmisyyden ja teknologian tappava liitto
Yksi elokuvan hienoimmista ja omaperäisimmistä visuaalisista ratkaisuista on veden ja sähkön jatkuva rinnastaminen. Siellä missä on vettä lattialla, on myös sähköjohtoja ilmassa. Me kaikki tiedämme, että näillä kahdella on yhdistyessään tappava vaikutus. Tämä symboloi sitä vaarallista ja herkkää rajapintaa, joka syntyy teknologian ja ihmisen kohdatessa.
Vesi itsessään tuo kuitenkin myös rauhan – olemmehan me ihmisetkin suureksi osaksi vettä. Elokuvan kuuluisassa sukelluskohtauksessa veden ympäröimänä on kylmää ja pimeää, mutta siellä voi olla kaukana kaikesta. Ei ääniä, ei jatkuvaa tietovirtaa. Se on tyhjyyttä, joka saattaa pelottaa, mutta se on myös ainoa paikka, jossa pääsee pakoon sähköistä maailmaa.
Kun totuus lopulta paljastuu, se tapahtuu laittoman alueen palaneessa temppelissä. Tuli edustaa tässä tietämättömyyden poispalamista. Vähän niin kuin kun tiedät, niin tiedät. Sitä ei voi enää perua.
Mitä jää jäljelle, kun muistot viedään?
Kyberpunk-maailmassa näkymättömyysvaippa tai "ghost-asetus" luo tilanteen, jossa sinua ei nähdä, mutta sinä näet kaiken. Mutta suurin näkymättömyys liittyy mielen sisäiseen maailmaan. Mira tekee mentaalisen syväsukelluksen hakkeroidun geishan mieleen saadakseen selville puuttuvat palaset, ja Kuze kehottaa häntä olemaan ottamatta yhtiön tarjoamaa lääkettä, koska se pitää todelliset muistot peitettyinä.
Kun identiteetti voidaan kirjoittaa uudelleen, myös nimi lakkaa olemasta varma todiste ihmisen alkuperästä. Tulevaisuuden maailmassa kansallisuus, keho ja jopa muistot voivat olla vain kerroksia todellisen minuuden päällä. Kehoa voi korjailla, mutta mieltä ei. Kyse on oman merkityksen ymmärtämisestä ja itsensä puolustamisesta silloin, kun toiset yrittävät tappaa sen, kuka olet.
Kaiken kaaoksen ja sekasorron keskellä, rikki revittynäkin, Motoko tekee ihmisen valinnan. Hän päättää pysyä tässä todellisuudessa eikä lähde Kuzen luomaan digitaaliseen verkostoon, jossa hänen olisi kenties helpompi ja kivuttomampi olla. Mira Killiania ei luotu kylmäksi tappajaksi, vaan oikeuden tuojaksi pahaan maailmaan.
Kuten Majuri itse elokuvan lopussa toteaa:
"Pidämme kiinni muistoistamme kuin ne olisivat asiat, jotka määrittelisivät millaisia olemme. Mutta tärkeämpää on se mitä teemme. Vaikka inhimillisyydessä on mahdollisuus tehdä väärin, ihmisyys on silti ainoa hyveemme."
Vasta kun näemme oman ainutlaatuisuutemme hyveenä, vain silloin voimme löytää rauhan.
